1279212271_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Margarita Rosselló Ramón: Hän

 

Kulttuurinavigaattori kirjoitti blogissaan asiaa kulttuurijournalismin kurjistuneesta tilasta.

Navigaattorin mainitsema yleisömäärien käyttäminen arvioperusteena on harmittanut minua aina.  Kuinka paljon kävijöitä näyttelyssä käy kesässä? entä päivittäin? Niitä kysytään jatkuvasti. En ymmärrä mitä väliä sillä oikeasti on. Ei kävijämäärällä mitata näyttelyn taiteellista tasoa vaan markkinoinnin ja tiedottamisen onnistumista, tapahtuman sijainnin saatavuutta, säiden suosiollisuutta ja sisällön populismia. Näyttelyiden vertaileminen keskenään on sekin mielestäni typerää, koska erilaisuus on rikkaus; toinen miellyttää toista ja toinen on parempi jossain muussa.

Maaseudullakin tarvitaan kulttuuripalveluja, vaikka niiden kävijämäärät varmasti ovat pienempiä kuin kaupunkien. Marginaalisemmat taidemuodot vetävät vähemmän yleisöä, mutta jos niistä vähäinenkin yleisö saa elämyksensä, niin miksi se ei olisi tärkeää? Miksi vain suurille massoille suunnatut tapahtumat ovat tärkeitä? Täytyykö taiteessakin tähdätä ABC-asemien kaltaiseen massojen liikutteluun, koska pientä ja syrjäistä ei arvosteta. Pieni kulttuuritapahtuma jossain metsien keskellä voi olla tärkeä henkireikä -kokijana ja tekijänä- siellä asuville ja oleville.

Suurten massojen suosiminen keskittää kulttuuripalvelut kaupunkeihin ja viihteellistää sisällön. Pieni marginaalitaiteen tapahtuma voi  hyvinkin elvyttää mieltä paremmin kuin se iänikuinen hulina. Se on myös taiteen tasoa kehittävämpää ja keskustelua virittävämpää kuin markkinavoimien ohjailemat suurspektaakkelit.