Outi Markkanen: Valo pimenee (Mutta mihin suuntaan -näyttelyssä, Varkauden kirjasto 3.2.2010 asti)

Tämänpäiväinen Keskisuomalaisen kulttuurikolumnisti näpäytti kulttuuritoimijoita kissanhännän nostamisesta.

Lehti on jo useana vuonna koonnut toimijoiden mielestä vuoden sykähdyttävimmät kulttuuritapaukset vuoden vaihteen numeroonsa. Erityisesti tänä vuonna siellä kyllä pisti kieltämättä silmään tietty sisälämpöisyys. Tavallaan ymmärrän kyllä, vaikka odotankin kulttuuri-ihmisiltä sen verran avarakatseisuutta ja sopuisuutta ettei ihan omaa tarvitsisi nostaa, vaan voi hyvällä huomata toistenkin tekemisen.

Löytyisikö tuolle hätäpäiselle omakehumiselle  tarpeensa tässä ajassa. Mistä lie  lamoista vai lomista johtuukaan, että tiedotusvälineissä huomioidaan uhkaavan vähenevästi taiteita oikeasti arvioiden ja keskustellen. Tiedotteiden pohjalta tehtyjä puffeja ja viihteellisiä sepustuksia vielä tehdään, mutta eivät ne riitä. Missä luuraavat kunnon kriitikot ja kulttuuritoimittajat! Haloo!  Näyttelyistä kirjoitetaan kevyesti kertoen ja luetteloiden, miten on "kivasti käytetty kierrätysmateriaaleja" tai muuta pinnallista ja sisältöä ei nähdä, vaikka se olisi kuinka syvällistä.

Kaipaan aikoja jolloin voin lehdestä lukea taiteesta ja oivaltaa asian toisenkin puolen.

Taiteentekijät tarvitsevat näkyvyyttä, näyttelyt ja näytelmät tehdään nähtäviksi -ja keskusteltaviksi.  On aika turhauttavaa tehdä näyttely ja purkaa se jonkun ajan päästä, jos ei siinä välissä ole tapahtunut mitään. Lehti ei arvioi, yleisö ei löydä, kukaan ei näe eikä sano mitään.

Tähänkö on tultu, että jokainen nähköön vain omansa ja arvioikoon oman tekemisensä, kun kukaan muu ei sitä tee.