1272467824_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jokin aika sitten selitin vanhalle isälleni taidenäyttelyn tarkoitusta, jälleen kerran. Pappa kysyi että miksi niitä teoksia näytetään siellä, siksikö että ne tekijät saavat siinä hyvää mainosta? Että sitten saavat paremmin myytyä. Selitin että myyminen ei ole se juttu siinä, että näyttelyssä  taide kommunikoi yleisönsä kanssa ja joskus teoksesta tulee taidetta vasta näyttelyssä jne. Huh. Isä yritti taas ymmärtää, mutta kysyy varmasti joskus toistekin. Äitini on asiasta vähintään yhtä ymmällään.

Eilen puhuin pitkästä aikaa tädin kanssa puhelimessa. Täti kyseli että onko teillä kesällä taas se myyntitapahtuma(!), en jaksanut ruveta asiaa taas oikaisemaan vaan sanoin että juu on se. "Onko siellä ne samat myyjät kuin ennenkin?" jatkoi täti ja kerroin että uusiakin on, johon täti innostui että kyllä sitten varmaan kauppa piristyy, kun on niitä uusiakin. Lopuksi hän  toivotteli hyviä myyntejä kesälle ja uskoi laman tästä piankin helpottavan, että sitten varmaan saatte hyvin myytyä "niitä".

Nämä ikääntyneet omaiseni käyvät kyllä näyttelyissämme ja aina miettivät mitä voisivat ostaa. Edes kannatuksen vuoksi. Haihatuspaitoja onkin kertynyt kelpo kokoelma kullekin. Täti ja setä pyytävät aina anteeksi, kun tulevat sillä lailla häiritsemään näyttelynpitoani ja selitän aina että ei se mitään sitä vartenhan näyttely on, että joku käy katsomassa.

Ensi kesän Erittäin salainen -näyttelyyn on tulossa nyplättyä pitsiäkin, mutta en silti ole ihan varma syntyykö niistäkään näiden mummujen ja pappojen kanssa kauppoja. Eikä tarvitsekaan. Kunpa he joskus osaisivat nauttia vaan näyttelystä ilman sitä kaupankäynnin tavoitetta. Tosin en usko että osaan heidän päätään kääntämään pois rahasta, sillä mitä ihmeen järkeä niissä näyttelyn vempeleissä sitten on? Miksi niitä tehdään? Mitä ne ovat?

Pappakin tietää että taidetta on taulu jossa on järvenranta ja vene -ja komeat raamit.

kuvassa
Pikavippikonttori (yksityiskohta), Raimo Auvinen 2010