515101.jpg
Eilen oli minun vuoroni lukea satua joutsalaislapsille kirjastossa. Viisitoista alle kouluikäistä mukeroa tuli kuulemaan tarinaa Outista ja kultamunasta.

Huhtikuisen ajankohtaisuutensa lisäksi valitsin luettavakseni tämän kirjan ihan jo siksi että se taitaa olla viimeisin satukirjaostokseni, ostin sen talvella kirjaston poistomyyntihyllystä. Sorrun välillä kauniisiin lastenkirjoihin, vaikka lapsia meillä ei kotona enää olekaan kuin vierailevina tähtinä joskus. Tämän kirjan viehätystä lisäsi tietysti se että kuvittaja on hyvä ystävämme.

Vaikka olenkin konkari satujen lukemisessa jännitin vähän ennakkoon tämmöistä julkista lukemista. Jaksavatko lapset kuunnella, hermostuvatko, pelästyvätkö hurjaa trollia, tai minua! onko satu sopivan pituinen ja tasoinen.

Turhaan pelkäsin. Lapset imivät  satua itseensä jännimmissä kohdissa hiirenhiljaa ja jossain kohdin eläytyviä äännähdyksiä, tirskahduksia ja huokaisuja päästellen. Kysymyksiäkin esittivät ihan asianmukaisesti. Kuvat näytin tottakai myös. Ja voi sitä eräänkin pikkutytön onnea kun hän ääni väristen sanoi näkevänsä ne uudet tiput siinä kuvassa. Vaikka ne olivat niin pieniä!

Ensi kuussa lukijaksi on lupautunut kunnanjohtajamme. Pisteet sinne! Hienoa että tärkeä ylempi kuntaherra katsoo asian ja yleisön olevan riittävän arvokasta kiireiseen aikatauluun merkittäväksi.

Tärkeämpää yleisöä ei ole!