498024.jpg
Talvella ollessani kuulemassa kirjaston runoraatia, kyseli eräs puolituttu, että kirjoitanko minä runoja. Voi ei, enhän minä! vastasin häkellyksissäni. Ihmettelin itsekin, mistä se tuli. Enkö siis itsekään arvosta runoiksi näitä värssyjäni. Nytkin on pöytälaatikossa materiaalia ihan tarpeeksi lintulorukirjaan.

Vanhemmiten olen oppinut, että kaikkea voi kokeilla, mokaamista ei pidä pelätä ja muniminenkin on mukavaa. Luovuuttaan ei tarvitse rajoittaa yhteen taiteenlajiin. Sitä paitsi kun oikein muistelee niin olenhan minä aina tarpeen tullen värssyjä kirjoitellut ja muutenkin tykkään sanojen kanssa leikkimisestä. Se on isältä perittyä, hänkin on riimittelijä. Yllä oleva varis syntyi ykskaks yllättäin viime syksynä isänpäiväkorttiin. (ja sen jälkeen niitä lintuloruja sitten rupesi tulemaan enemmänkin).

Ensi viikolla olen menossa kirjastoon pitämään lapsille satuntia. Katsastin tänään vähän kirjahyllyn lastenkirjoja sillä mielellä ja enkös vaan jäänytkin maiskuttamaan loruja ja runoja. Joitakin lapsuudenaikuisia värssyjä osasin vieläkin ulkoa.

Runokukko olkoon tämän pääsiäisen kukko. Tutustukaa ja uskaltakaa munata itsenne!