Mauri Korhonen, mies joka vaihtoi sulakkeen (Mauri Korhonen)

Tampereen taiteilijaseuran Täydellinen ympyrä -lehti on ilmestynyt. Siellä on asiaa Haihatuksestakin.

Tampere onkin seuraava Kulttuurin kiertotien etappimme. Huomenna viemme kuorman sinne taidetta ja ensi viikolla ripustamme Tampereen Työväenmuseo Werstaalle teknologia-teemaista taidenäyttelyä. Huomaankin taas että olemme tekemässä hyvää näyttelyä! Tosi vaikuttavia teoksia on nimittäin tulossa. Emmekä aio sössiä ripustuksessakaan.

Näyttely käynnistyy  maanantaina klo 16.30 Keskustorilla kun Lehtipuhallinorkesterimme töräyttää Kauneimmat joululaulunsa Tampereen kaupungilta lainaamillaan puhaltimilla. Tapansa mukaan noin seitsenpäinen orkesteri pistää maapallon pyörimään kulkiessaan Hämeenkadun ja Kuninkaankadun kautta Werstaan pihaan Väinö Linnan aukiolle. Konsertti kestää puolisen tuntia ja on ihan ilmainen yleisönäytös.  Sisällä museossa pidettävät avajaiset sitä vastoin edellyttävät kutsutuilta ilmoittautumista ennakkoon. pst: jos et ole kutsua saanut, ota yhteyttä -vielä ehtii!  Näyttelyn avaa kansanedustaja Pertti Veltto Virtanen, runonlausuntaa esittää J.K.Ihalainen ja tarjoiluakin on. Ja ennen kaikkea hieno näyttely.

Manual on Tampereella toukokuun 9.päivään asti, eli viisi kuukautta.