1246726600_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuvataiteilija Heidi Lunabba oli tänään Joutsan torilla jatkamassa Studio Wilgefortis projektiaan. Haihatus 2009 -näyttelyssä on esillä projektin Italiassa kuvattu video ja nyt  Heidi jatkoi muotokuvasarjaansa ensi kertaa Suomessa.  Parin viikon kuluttua on vuorossa Tanska ja sitten Helsinki.

Wilgefortis leikittelee sukupuolirooleilla ja identiteeteillä.

Naisille tehdään parta ja heidät muotokuvataan. Joutsan torilla riitti tänään parroitettavia naisia - ja vinosti hymyileviä miehiä. Heidi aloitti ennen yhdeksää ja jonoa oli koko ajan melkein yhteen saakka. Halukkaita olisi kaiketi riittänyt vaikka iltaan asti, mutta väsyy se taiteilijankin käsi ja nälkä tulee. Olimme projektiin hyvin tyytyväisiä, Heidi sai kahdeksan uutta muotokuvaa ja yleisö nautti tästä kansainvälisestä tuulahduksesta pienellä maalaistorilla.