Mauri Korhosen "niin paljon sanomatta jää"
Vietimme eilispäivän Jyväskylän Taidemuseolla. Olimme siellä Luovan Pajan järkkäämässä liikelahjatapahtumassa esittelemässä eritoten Menevän miehen malli -opustamme.
Tällaisissa tapahtumissa taitaakin olla aika isona boonuksena ihmisten tapaaminen, uusien ja vanhojen. Niinhän kävi nytkin.
Eräs taiteilijatuttava osoittautui olleen jo seiskytluvulla Atskissa kanssani samaan aikaan, ilmeisesti samoilla kursseillakin. Silti olemme tutustuneet vasta muutama vuosi sitten täällä keskisuomessa. Yhteyksiä syntyi myös taidemuseon suuntaan ja niiden kehittelyä jatkamme ensi viikolla. Tänään on sähköposti laulanut museon ja Haihatuksen välillä.
Luksusta oli myös se että sain taidetoimikunnan Seijan kanssa opastetun kierroksen Taiteilijaseuran näyttelyyn. Oppaanamme oli kuraattori Leena ja taidehistoriaa opiskeleva harjoittelija (ähh, nimi katosi). Paremmin taas ymmärsin monia teoksia ja koko näyttely selkeytyi.
Illalla kävimme Tuukan ja Juhan kaitafilmifestareilla, ja tutut olivat sielläkin uusia ja vanhoja; uusin taisi olla vasta kolmekuinen Lyyli Marjatta ja vanhin (ei oikeasti ihminen, mutta itselleni melkein) 29 vuotias nahkainen olkalaukku, jonka ostin muinoin äitysavustusrahoillani. Laukku oli sen kokoinen että siihen mahtuivat hyvin lastenvaipat ja onpa siellä todistetusti muutakin kuljetettu. Likööripullon sisällön valuttua laukkuun ei ollut epäselvää, mikä oli kastellut laukun sisällön. Uusiksi menivät alkoholintuoksuiset henkilöpaperit ja pankkikirjat. Hyi, huono äiti! Laukussa näkyy vieläkin tuon synnin jälki.
Viime kesänä viimein siirsin laukun haihatuskirpparille ja heti se sieltä lähti. Olipas haikeaa. Haikeutta kumminkin helpotti eilen kun bongasin laukun Ilokivessä kulkevan nuoren miehen mukana edelleen. Sain jopa vähän paijata vanhaa kassiani.
Kommentit