368293.jpg
Niilo Rytkösen Lintu Haihatuksen kokoelmissa.

Suonenjoen Kellarikalleriassa avataan huomenna taideseuran vuoden taiteilijan Niilo Rytkösen näyttely.
Niilo tekee taidetta yhdessä luonnon kanssa, hän arvostaa luonnon luomaa kauneutta, erityisesti puu on hänelle rakasta, puisia "kultakimpaleita" löytyy Niilon metsäreissuilla. Joskus hän jatkaa luonnosta löytämiään vänkyröitä maalaten ja vähäsen viksaillen, ei liikaa kuitenkaan.

Parina kesänä olemme Haihatuksessakin saaneet ihailla Niilon nykykansantaidetta. Omien peltojensa ja latojensa seinien somistukseksi hän on näitä teoksia keräillyt ja tehnyt. Niitä on p a l j o n ja ihan parhaimmalla paikallaan ne ovatkin siellä Suonenjoen Kutujoella nähtävissä.

Tuli meillekin kutsu Niken näyttelyn avajaisiin, mutta emme valitettavasti pääse. Tietysti juuri samalle päivälle on kertynyt useampiakin menoja ja niistä yksi niin tärkeä, ettemme voi millään syyllä livistää.
Onneksi näyttely on esillä koko Helmikuun, ehkä pääsemme myöhemmin.

Toivotamme lykkyä näyttelylle ja lähetämme halauksia Nikelle täältä taidelaitoksestamme, jonka edustalle on pesiytynyt pieni parvi vihreitä lintuja muistoksi savolaistaiteilijan luonnikkaasta luovuudesta.